Lokakuu on ollut taas touhua täynnä. On laulettu, leikitty, vietetty parit synttärit, piirretty, maalattu, askarreltu, jumpattu, luettu satuja, laulettu, soitettu, loruiltu, ulkoiltu, opittu tunne- ja turvataitoja ja paljon paljon muuta. Lokakuu huipentui lasten kovasti odottamaan halloween-juhlaan. Ajatukset ovat jo välillä uudessa päiväkodissa, ja muuttolaatikoita pakkaillaan pikkuhiljaa. Tässä muutamia välähdyksiä lokakuun ohikiitävistä arjen ja juhlan hetkistä meidän ryhmässä.
|
Pihaleikkejä. Koneleikit, koti- ja kioskileikki sekä potkupyöräily ovat olleet syksyn mittaan suosittua tekemistä.
Hahmottamisen, hienomotoriikan ja yhteistyön harjoittelua kaverin kanssa palapelejä tekemällä.
|
Minieskarit askartelivat rahoja, hinnoittelivat tavaroita, ostivat ja myivät. Tästä riitti leikittävää useaksi päiväksi. Ja mikä parasta, tämä leikki lähti lasten omasta ideasta.
|
Vesivärimaalausta. Värisommittelua, silmän ja käden yhteistyötä, ohjeen mukaan toimimista. |
Päiväkodin pihalla haravoitiin ahkerasti lehtiä ja lehtikasat ajettiin kuorma-autoilla pois.
|
Vanha kunnon jääkiekkopeli löytyi varaston kätköistä ja on ollut ahkerassa käytössä. Silmä-käsiyhteistyö ja looginen päättelykyky vahvistuvat tätä peliä pelatessa.
|
Aitta rakentuu hirsistä...
... tai legoista.
|
Miltä tuntuu minusta, miltä tuntuu sinusta, miltä tuntuu Nallesta, miltä tuntuu nyt? Keskusteltiin tunteista ja opeteltiin niitä kuvaavia tukiviittomia Kielinupun ”Miltä tuntuu Nallesta” -laulun avulla. Kappale löytyy täältä https://www.youtube.com/watch?v=JFDAoFN2ndY |
Turvataitoja harjoiteltiin pöytäteatteriesityksen avulla. Susi kiusasi pöllöä päiväkodin pihalla ja lapset pääsivät auttamaan pöllöä. Lapsilla oli hyviä ohjeita pöllölle, miten tilanteessa pitää toimia.
|
Kaverit seuraavat vierestä, miten tabletilla pelaaminen sujuu. Joko kohta on minun vuoro...? |
|
Hämärässä kuunneltiin syksyyn ja kurpitsajuhlaan liittyviä loruja. |
|
Lokakuun askartelua ja somistusta 🕷🕸🦇
|
|
Halloween-juhlissa tanssittiin mm. Pasodoblea huivien kanssa ja jammailtiin diskopallon välkkyessä.
|
|
Kummituspeliäkin pelattiin.
|
|
Halloween-juhlissa nähtiin monenmoista hahmoa. Oli luurankoja, noitia, Spidermaneja, haamuja, krokotiili sekä monen monta muuta hahmoa.
|
|
Vauhdikas halloweenin SutsiSatsi -leikki innosti jokaisen mukaan 🙌 |
|
Välillä saa vähän herkutella. Halloween-juhlissa tarjoiltiin suolakaloja, suolatikkuja ja vihreää päärynämehua 😋
Lokakuu vaihtuu marraskuuksi, jokohan kohta saataisiin lasten kovasti odottamaa lunta ja päästäisiin lumihommiin.. ☃️❄️ |
Kommentit
Lähetä kommentti