Uusi vuosi alkoi päiväkoti Apilassa
Tammikuun alussa päästiin muuttamaan upouuteen päiväkoti Apilaan. Tilat ovat valoisat ja raikkaat, ja yhdessä niin me aikuiset kuin lapsetkin olemme opetelleet uudenlaisia rutiineja. Ruokailut tapahtuvat kampuksen ruokasalissa, jossa myös koululaiset käyvät syömässä. Isosiskoille ja -veljille sekä muille tutuille koululaisille moikkaillaan iloisesti ruokalassa ja pihalla. Ollaan tutustuttu uusiin lapsiin ja aikuisiin. Pillipiipareiden kanssa jaetaan sama eteistila, ja heidän kanssaan tehdään muutenkin yhteistyötä. Seuraavissa kuvissa välähdyksiä tammikuun tapahtumista ja touhuista.
Blogille emme ole vielä ehtineet keksiä uutta nimeä, menköön tämä siis vielä vanhalla nimellä 😀
Päiväkoti Apilan avajaisissa leikittiin ja laulettiin. Väinö leikkasi juhlallisesti avajaisnauhan. |
Kaverin kanssa pelatessa sosiaaliset taidot harjaantuvat. Samalla opitaan esim. värejä tai numeroita, ja hienomotoriikka, looginen päättelykyky sekä kielellinen kehitys vahvistuvat. |
Vauhdin hurmaa pomppupalloilla hyppiessä. |
Useimpien lasten mielestä ”palikkahuone” on uudessa päiväkodissa parasta. Siellä voi peuhata isojen pehmopalikoiden keskellä tai rakennella palikoista vaikka majan tai linnan. |
Askartelu sekä piirtäminen ja värittäminen ovat suosittua puuhaa. |
Pikkusali on ryhmien käytössä viikottain erilaiseen ohjattuun ja vapaaseen liikkumiseen. |
Minieskarilaiset askartelivat omat päivyrit. Alemmassa kuvassa Taikahuilujen lumiukot rivissä. |
Sohvasta on moneksi. Siinä on mukavaa pötkötellä tai kuunnella aikuisen kainalossa satukirjaa. Voi siihen myös kehitellä vaikkapa kivan autoleikin kaverin kanssa. |
Tivolipeilien edessä voi käydä hauskuuttamassa itseään ja kavereita. |
Tarkkaa keskittymistä muovailun ja hamahelmitöiden parissa |
Linnaleikkejä ritareilla ja Littlest Pet Shop -hahmoilla |
Rakenteluleikkejä |
Taikahuilujen ryhmätila |
Majassa voi supatella vaikka salaisuuksia ystävän kanssa. |
Kampuksen ruokasali |
Kotileikkihuone |
Tammikuussa minieskarit kävivät myös uimahallissa ja luistelemassa. Pienempien kanssa tehtiin mäenlaskuretki kukkokoulun pihalle. Koulun pihalla on käyty kiipeilemässä ja peuhaamassa isoissa lumikinoksissa. Kampuksen liikuntahalliin olemme myös päässeet juoksemaan ja palloilemaan. Arki on lähtenyt rullaamaan mukavasti ja olemme alkaneet kotiutua uusiin tiloihin. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!
Kommentit
Lähetä kommentti